torstai 24. heinäkuuta 2014

HS:n teemanumero seksistä, eikun intohimosta.

Menen etujalalleni, kun suomalaiset sanomalehdet kirjoittavat intohimosta. Hesarin teemanumeron aiheet ja haastateltavat kuvittelevat varautuneisuuteni johtuvan suomalaisten taipumuksesta yhdistää intohimo seksiin tai himoon, vaikka intohimo voi tarkoittaa kaikkea muutakin. Teemanumerolla on minulle iloisia uutisia koska sen pitäisi olla poikkeus käsitellessään intohimoa niin monipuolisesti.


Haastateltavat kuten Matti Apunen, Anna Kontula ja Anna Kortelainen sekä esipuheen pitäjä Ilkka Malmbert käyttävät suuren osan puheenvuorostaan intohimon määrittelyyn, jotta se voitaisiin erotella perinteisistä merkityksistä. Tämä yksipuolinen lokerointi, erottelu ja merkitysten analyyttinen tylsistyttäminen on paljon yleisempää kuin intohimon yhdistäminen "himossa tai seksissä piehtarointiin". Suomalainen piehtaroi, mutta vain kun piehtarointi määritellään.

Teemanumero esittelee intohimoa henkilökuvina ja haastateltavat pääsivät ilmeisesti tekemään kirjoituksen itsestään. Tyyli toimii ainakin siinä miten lukijoille piirtyy kuva erilaisilla arvoilla toimivista intohimoaurinkolaseista.

Matti Apunen esittelee itsensä klassiseksi liberaaliksi. Hänen mielipiteensä ovat tavallisia seksuaalisen konservatiivin ajatuksia. Mielihyvä ja nautinto huonoa, tarpeensiirto hyvää. Nautinnolle vastakkaista intohimoa edustavat avioliitto ja jalkapallo. Työssä jaksaminen on kai myös jotain intohimoa.


Anna Kontula on se minun mieliseni seksuaalisuuden määrittäjä, joka esittelee vasemmistolaiset arvonsa ylpeästi. Hänestä erilaisia intohimoja pitää tunnistaa tai määrittää, mutta omassa kokemisessa on aina jotain selittämätöntä, jonka vuoksi pelkistäminen ja poliittinen korrektius ovat pahimpia syntejä, kun puhutaan intohimosta. Toisaalta Annakin tykkää puhua "turvallisesta tavasta kokea intohimoja" ja hän puhuu myös riippuvuuksista sovinnaiseen sävyyn.


Teemanumero esittelee biografioita suomalaisista "seksuaaliradikaaleista", jotka pyrkivät muuttamaan normeja. Lehden ratkaisu on ymmärrettävä aiheen historiallista ymmärrystä vastaan. Ihmiset tykkäävät ajatella, että ennen oltiin seksuaalisesti sulkeutuneita ja nykyään avoimia. Silti juuri tällainen poliittinen korrektius luo intohimosta ja seksistä valmiin kuvan, jossa ei ole mitään aidosti kiistanalaista tai keskusteltavaa. Erilaisten käsitysten esittely ei esimerkiksi muuta teemanumeron ensimmäisellä sivuilla esiteltyä lähtöasetelmaa, jossa näytetään aivokuvia ja kerrotaan, että intohimo on aivokemiaa


sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Iltalehti ei keskittynyt yleisurheilijoiden ulkonäköön

Iltalehti teki tyylilleen ominaisen jutun yleisurheilijanaisten avuista. Iltalehdellä on tapana esitellä seksuaalisuutta paljastelun logiikalla ja samalla se ohjeistaa, kuinka miehen ja naisen tulisi esitellä itseään. Iltalehti julkaisee paljon kuvia naisvartaloista ja se kirjoittaa ulkonäöstä jonkun verran. Suomalaisen tasa-arvon näkökulmasta iltalehteä kritisoidaan usein, vaikka se on Suomen kolmanneksi suosituin sanomalehti ja suurin verkkosivusto.

Paavo Nurmen kisoista tehdyssä jutussa mentiin Noora Toivon, Helsingin Sanomien ja koko suomalaisen tasa-arvon mielestä "yli". Iltalehteä syytettiin eniten ulkonäkökeskeisyydestä ja seksismistä eikä kukaan osannut päättää kumpi on seuraus ja kumpi syy vai ovatko ulkonäkökeskeisyys ja seksismi täysin eri asioita.

Iltalehti on seksistinen jokaista elämän aluetta käsittelevässä jutussaan jos seksismillä tarkoitetaan katsantokantaa, jolla korostetaan sukupuolten välisiä eroja ja niihin perustuvaa eriarvoisuutta. Se ei ole kuitenkaan vielä yhdessäkään jutussa ollut ulkonäkökeskeinen. Iltalehti ei levitä ulkonäköön ja estetiikkaan pohjautuvaa elämänasennetta. Se ei korosta naisten eikä miesten vartaloita kauniina objekteina, joita kannattaa ihastella. Se ei pyri liittämään seksiä, seksikkyyttä tai seksuaalisuutta ulkonäköön tai esteettisiin kokemuksiin.

Alkuperäisen jutun otsikko kertoo ulkonäköön suhtautumisen tavasta: Yleisurheilijat tiukassa kunnossa - katso kuvat. Yleisurheilijoiden ulkonäössä ja seksuaalisuudessa on siis kyse kunnosta, joka on toiminnallinen asia. Kuntoa voi olla valmiiksi, mutta sitä myös saadaan, sitä treenataan ja se hankitaan. Kunto arvioidaan lopputuloksen mukaan. Lopputulosta voidaan arvioida laatusanojen avulla, joilla tehdään tulosten hierarkioita. Tiukka on parempi kuin löysä ja kurvi on parempi kuin suora.

Silloinkin, kun kyse ei ole yleisurheilijoista, logiikka on sama. Mallien, missien tai tavallisten paljastelijoiden ulkonäkö ei ole ikinä ollut iltalehdelle esteettinen arvo vaan silmänruokaa: ravintoa silmille ja sen jälkeen pippelille. Uudet ulkonäkötyöläiset, kuten fitnessmallit ovat vain korostaneet ulkonäön ja seksuaalisuuden välineellistä luonnetta. Fittinä olemisesta saa tuloksia. Parempi seksielämä on välineellisen seksuaalisuuden kattokäsite. Samalla ulkonäön ihastelun ajatellaan olevan sama asia kuin seksuaalisen tyydytyksen pyytäminen.

Noora Toivo on täysin pihalla sanoessaan:

"Ulkonäkö, ulkonäkö, ulkonäkö. Tulokset ovat toisarvoinen asia. Luojan kiitos kaikki kuvissa olleet olivat sentään täysi-ikäisiä"

Päinvastoin, ulkonäöllä saatavat tulokset ovat ulkonäköön keskittymisen edellytys. Jos ulkonäköä käytetään vain ja ainoastaan tulosten hankkimisessa, kyse ei ole mistään ulkonäkökeskeisyydestä vaan tuloskeskeisyydestä. Tulokset voivat olla työpaikkoja, seksiä, parempia itsetuntoja tai kehujen aiheuttamia kivoja tuntemuksia.

Nooran kuvaa ahdistusta, joita menestykseen liittyvät vaatimukset aiheuttavat naisurheilijoissa. Seksismi toimii niiden vaatimusten kautta, jotka tekevät ulkonäöstä itsestään toissijaisen ja ulkonäön kautta saatavista tuloksista tärkeämpiä. Sen jälkeen on selvää, että yksikään urheilija ei halua esitellä persettään tietämättä sen aiheuttamia (positiivisia tai negatiivisia) tuloksia. Yhtä selvää on, että tavalliselle naiselle ulkonäköön kohdistuvat kommentit ovat tunkeilevia, koska ne asettavat vaatimuksia.

Helsingin sanomien haastattelema Anne Kirvesniemi-Boscon kommentti kuvaa suomalaisten mieskeskeistä näkemystä seksismistä:

"Kun seksistisellä mielellä katsellaan, ei anneta arvoa sille, mitä ihminen on todella tehnyt."

Seksismi ei rajoitu ulkonäköön. Kun seksistisellä mielellä katsellaan, annetaan arvoa vain sille, mitä seksismi näkee arvokkaana. Suomessa seksismi arvostaa tekemistä ja vertaa kaikkea siihen. Perinteisesti naisille kuuluvia ulkonäkötöitä arvostellaankin usein toimettomuudesta. Ulkonäkötyläinen on koriste, kun muut menevät ja tekevät kaikkea tärkeää.

Olemisen ja tekemisen erottelu on ikivanha. Nainen on pitkään edustanut olemista ja mies tekemistä. Suomalainen sosioekonominen tasa-arvo haluaa vieläkin, että nainen pystyy tekemään samat asiat kuin mieskin. Samalla nainen tulisi viimein miehen kaltaiseksi. 







tiistai 27. toukokuuta 2014

Feministinen puolue Suomessa

Feministinen aloite sai Ruotsin eurovaaleissa yli viisi prosenttia äänistä ja myös ensimmäisen europarlamentaarikkonsa. Vastaavaa puoluetta on vaikea siirtää Suomeen sellaisenaan, koska täällä feminismi tarkoittaa eri asiaa. Ruotsissa ei ole pysähdytty sosioekonomiseen tasa-arvoon vaan sukupuolten asemia lähestytään naisten, miesten ja muiden sukupuolien elämisen ongelmina. Niistä ei voi erottaa etnisyyden, luokan tai rodun vaikutusta.

Samalla huomataan, ettei ole naisen tai miehen oma asia, miten he elämäänsä elävät. Tavoiteltavan, kunniallisen ja moraalisesti hyvän sukupuoli-identiteetin mallit luodaan joka tapauksessa yksilön valintojen ulkopuolella silloinkin kun poliittisena tavoitteena on mahdollisimman laaja itsemääräämisoikeus.

Suomessa tasa-arvoajattelu lähtee liikkeelle tiedosta. Miehistä ja naisista on olemassa erilaista asiantuntijoiden välittämää tietoa, joka kertoo mikä tasa-arvossa on tällä hetkellä vikana. Se mikä ei ole vikana, on kunnossa. Tieto voi osoittautua vääräksi jos riittävän monta (tai yksi riittävän hyvä) asiantuntijaa on eri mieltä ja silloin tieto korvautuu uudella tiedolla.

Tiedon asemaa tai sen puolueellisuutta ei mietitä vaan tieto otetaan vastaan ns. käytännöllisenä.  Tämä tarkoittaa, että tasa-arvon mittariksi hyväksytään vain asioita, jotka voidaan haistaa, maistaa (ja tuhlata kauppoihin) nykyisistä lähtökohdista käsin. Hyvää tietoa pitää voida soveltaa arjessa, virastoissa ja markkinoilla. Käytännöllinen asenne ei kiinnitä huomiota sosiaalisen muutoksen syihin vaan laskee mieluummin tilastoja. Tilastot pystyvät laskemaan meille ennestään tuttuja tasa-arvo-ongelmia kuten palkkaeroja, poliisille ilmoitettuja väkivallantekoja sekä gallupilla saatuja mielipiteitä.

Kaikissa käytännöllisen asenteen välineissä on sama ongelma: ne tunnistavat vastauksiksi vain itsensä kaltaisia asioita. Jos ja kun Suomeen perustetaan feministinen puolue, sen pitää yrittää vastata kysymykseen "miksi sosioekonominen tasa-arvo ei riitä ja miksi sen yli meneminen ei ole mitään "naisten ylivaltaa".

Käytännöllisestä asenteesta tuntuu, että "naiset vaativat liikaa" koska muutosvaatimukset menevät yli hilseen. Siksi suomalaisen feministisen puolueen pitäisi muodostaa eurooppalaisten vastineidensa kaltainen ohjelma, joka yrittää kitkeä käytännöllisen asenteen sukupuolten tasa-arvoa koskevasta poliittisesta puheesta. Ohjelmassa pitäisi huomioida ainakin nämä asiat:

1. Suomalainen sukupuolijärjestelmä eroaa muista eurooppalaisista, mutta myös pohjoismaisista järjestelmistä näennäisellä sukupuolettomuudella, jonka saa aikaan käytännöllinen asenne sukupuolista tietoa kohtaan.

2.Sosioekonominen tasa-arvo estää näkemästä, miten se ylläpitää sortavia rakenteita määrittelemällä sukupuolten tasa-arvon käytännöllisen asenteen mukaisiksi (esimerkiksi palkkaeroiksi).

3. Tasa-arvopolitiikka on pyrkimys, joka nimeää kohteensa valmiiksi eikä näe muuta. Sukupuolena elämisen ongelmat eivät ratkea niiden valmiilla nimeämisellä.


4. Seksuaalista vapautumista ei ole Suomessa (eikä ehkä muuallakaan) koskaan tapahtunut vaan vapautumiseksi kutsuttiin laajamittaista identiteettipolitiikkaa, jossa naisen seksuaalisuuden säätelijöiden roolit jaettiin uudelleen.

5. Kun tasa-arvo ei riitä, tilalle pitää ottaa uusia hyvän elämän käsitteitä, jotka luovat pohjaa käytännöllisen asenteen ulkopuoliselle sukupuolisuudelle. Tähän asti täysin huomiotta on jäänyt esteettinen asenne.











lauantai 24. toukokuuta 2014

Esittele itseäsi paljastelun ulkopuolella

Kesähelteillä ihmisten pukeutumisesta poistuu käytännöllisyyden harha. Kun vaatteet vähenevät, ihmiset perustelevat pukeutumistaan entistä vähemmän käytännöllisillä syillä, jotka liittyvät esimerkiksi ulkolämpötilaan. 

Talvellakin housujen tai hameen välillä valitaan lähinnä muista kuin fysiologisiin tarpeisiin liittyvistä syistä. Sen lisäksi kylmälläkin voidaan pukeutua väärin jos almanakka kiistää lämpömittarin lukeman. Talvella vaatteiden moraalinen luonne on kuitenkin helpompi peittää. Kesällä varsinkin naiset joutuvat kysymään itseltään ja muilta:

Kuinka vähän on sopivaa laittaa päälleen?

tai

Kuinka niukka vaatetus on hyvän maun mukaista?

tai

Minkä verran tahdon itsestäni paljastaa?


 Pohdiskelut ovat sukua iltapäivälehtien tavalle käsitellä paljastelua. Lehdistö muuttuukin kesällä naisten seksuaalisuuden moraalinvartijoiksi. Listasin Facebookissa iltapäivälehtien vartalopaljastelun journalistiset säännöt:

"1. Aseta peittäminen oletukseksi ja määrittele sen vastakohdaksi paljastelu. Kysy lukijoilta mitä saa ja mitä ei saa paljastaa. Luo paljastelun moraalisia rajoja "hyvän maun" avulla ja korosta otsikoissa liiallisen paljastelun häpeää.

2. Paljastele lähinnä naisia ja silloin kun paljastelet miehiä, korosta tilanteen erikoisuutta. Kun paljastelet miehiä, paljastele vain sosiaalisen statuksen, kuten ammatinsa puolesta miehekkäiksi todettuja hahmoja, kuten palomiehiä, poliiseja ja uimavalvojia. Varmista silloinkin tekstissä, että paljastelu on poikkeuksellista (esim. kalenteri tai lasten hyväksi), jotta hahmoja ei luulla homoseksuaaleiksi.

3. Pilko paljasteltavat vartalot osiin, mutta vain tärkeisiin osiin, jotka lääkäri on määritellyt erogeenisiksi alueiksi. Kankun lisäksi tärkeää ovat tissit, alavartalon bikiniraja ja reidet. Tee erilaisia vartalon osien top-listoja.
 


4. Paljastele aina keskimääräisiä naisia, jotka häpeävät paljastelua. Älä ikinä paljastele ekstrovertteja tai outoja, jotka paljastelisivat muutenkin. Muista, että paljastelun pitää herättää ristiriitaisia tunteita ja ristiriidan poistaminen tekee paljastelusta tylsää."
 
Itsensä esittelyä on mahdollista tehdä myös näiden sääntöjen ulkopuolella, mutta se vaatii eräiden sovinnaisten arkitotuuksien tuhoamista:

"Vain ne paljastelevat (liikaa), jotka tahtovat huomiota koska heillä on huono itsetunto"
=

"Vain ne peittävät, jotka eivät uskalla paljastella, koska heillä on niin huono itsetunto. "


Kaikkien tekojen taustalla on psykologisia motiiveita eikä niistä voi päätellä onko teko moraalisesti hyvä vai huono.


"Pitää jättää jotain arvailun varaan"  



"Pitää pakottaa toinen arvaamaan"

Tässä viitataan sellaiseen seksuaalisuuskäsityksiin, jossa on miestä on tarkoitus kiihottaa, mutta ei liikaa koska silloin kiihtottavuus poistuu. Arvaaminen edellyttää, että arvaaja ja arvattava ylipäätään haluavat ajatella näin vaatetuksesta tai kiihottavuudesta. 


"En halua näyttää privaattipaikkojani kaikille"

=

"Haluan peittää privaattipaikkani kaikilta"


Paljastelun ja peittämisen logiikka rakentaa seksuaalisuuden sukupuolielinten varaan. Tällainen käsitys on sukua lääkärien tavalle katsoa seksuaalisuutta ja näennäisestä tieteellisyydestä huolimatta se mystifoi naisen privaattipaikat ja kasvattaa niiden "markkina-arvoa". 





keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tinder ja satunnaisuuden romantiikan tuho (ja nousu)

Suomi kysyy mistä Tinder ilmestyi? Se ei ihmettele, miten taas yhdestä uudesta kännykkäsovelluksesta on tullut niin suosittu niin lyhyessä ajassa vaan miten suomalainen deittailukulttuuri pystyi muuttumaan yhden "appsin" avulla?

Ei se muuttunutkaaan. Tai muuttui. Mutta ei Tinderin takia.

Suomalaisen deittailun ongelmana on pidetty deittailun puutetta. Ihmiset tapaavat satunnaisesti ravintoloissa ja muissa paikoissa, joista saa alkoholia. Tämä taas nähdään seurauksena suomalaisten yksilöllisistä piirteistä, kuten ujoudesta, konstailemattomuudesta, puutteellisesta tunneilmaisusta ja kasvojen menettämisen pelosta.

Ravintoloiden keskeisyys soidinmenoissa selitetään tässä näkemyksessä väärin päin. Todellisuudessa ravintola on tarkasti harkittu paikka ja ihmiset toimivat ravintoloiden sisällä valmiiksi määriteltyjen sääntöjen mukaan. Soidinmenoissa näkyvä suomalaisen miehen ujous on edellytys oikeutetulle seksuaaliselle lähestymiselle.

Ravintolatutustumisen tärkein piirre on satunnaisuus. Yhdysvalloissa suhde- ja partnerisuunnittelu kuuluvat jokaisen sinkun arkeen, mutta Suomessa ei etsitä suhteita tai ihmisiä vain yhdenlaisten syiden vuoksi. Kumppanin kriteerien sijaan pääosassa onkin omien tarpeiden tunnistaminen ja erilaisten tarpeiden kunnioittaminen. 

Suomalaiset vierastavat suhteiden hankkimista sinänsä eivätkä pidä avioliittoa romanttiseen suhteen itsestään selvänä päämääränä. Suhteisiin vievät tunteet hyväksytään valmiiksi ristiriitaisiksi. Suhdesuunnitelmat taas ovat keskenään ristiriitaisten tunteiden järjellistämistä ja siksi suunnitelmien muuttuminen on hyväksyttävää, kun keinotekoiset rakennelmat kaatuvat.

Nettideittailu on ollut noloa samasta syystä kuin muukin suunnitelmallinen parisuhteiden ja ihmisten etsintä. Se ei kunnioita satunnaisuuden romantiikan periaatetta. Satunnaisuuden romantiikan taustat löytyvät hyvinvointivaltion tasa-arvosta sekä talonpojan kohtalonuskon ja verkkaisen elämäntyylin filosofiasta. Joku voisi myös sanoa, että Suomessa ei ole tarvetta suunnitella romanttisia ja seksuaalisia suhteita.

Satunnaisuuden romantiikka on ollut hiipumassa ja erilaisia nettideittipalveluita on syntynyt samalla tahdilla kuin Internetin alkuaikoina. Eliittikumppani.fi vie satunnaisuuden vierastamisen pisimmälle ja monet luulivat, että palvelu olisi liian irvokas Suomeen.  Siitä tuli kuitenkin Suomen suosituimpia deittauspalveluita, koska ihmiset haluavat ajatella suunnittelevansa uraa, harrastuksia, suhteita, seksiä, lapsia ja seuraavan päivän erikoiskahviin sopivaa siirappivalintaa. Suunnittelemisen uusi perspektiivi ei tarkoita, että käytännön elämässä suunniteltaisiin enempää kun aiemmin, mutta kokemus suunnitelmallisuudesta täytyy syntyä.

Tinder tuli eläväksi, kun nettideittailu ei ollut enää noloa. Tinder ei ole silti sama asia kuin eliittikuumppani.fi eikä se ole pelkästään satunnaisuuden romantiikan tuhoa. Parasta Tinderissä onkin, että se yhdistää satunnaisuuden ja suunnitelmallisuuden:

a) Tinderin idea viittaa suunnitelmallisuuteen: siellä etsitään matcheja. Vaikka monet haluavat puhua kuvien tai profiilien selailusta, Tinderin lataaminen ja käyttäminen on suunnitelmallinen teko suhteiden etsinnän puolesta.

b) Kaikki matchien etsimiseen liittyvä informaatio viittaa kumppanin tai suhteen kriteereihin, joita pohditaan ns. järkevästi. Kumppaneiden kriteerien määrittelyä tapahtuu myös kaikissa kohtaamisissa ilman järkevää pohdintaa, mutta rationaalisella harkinnalla tehdään erilaisia valintoja.

c) Tinderissä ei tarvitse määritellä tarkoitusperiään eikä paljon mitään muutakaan. Tämä jättää tilaa monille tarpeille, vaikka käyttäjät raportoivat tinderin sopivan lähinnä seksiseuran hakemiseen. Pelkästään seksin etsiminen ei ole itsessään satunnaista tai suunnitelmallista mutta sen sijaan suhtautuminen seksiin asiana, jota ei kannata tehdä 'ennen kuin me tunnetaan', kertoo yleensä satunnaisuuden romantiikan tuhosta.

d) Käyttäjiä voi selata nopeasti ja heidän kohdallaan voi käyttää spontaania valintaa. Käyttäjille voi antaa keskenään erilaisia merkityksiä samalla, kun itse pohtii erilaisten ihmisten synnyttämiä "kolahduksia". Tämä opettaa pois suhteiden yksinkertaisesta lokeroimisesta vakaviin ja vähemmän vakaviin suhteisiin.

Tinder antaa mahdollisuuksia satunnaisuuden romantiikkaan perustuvalle tutustumiselle, mutta vain oikein käytettynä. Tinderiin käyttöön pätee samat ohjeet kuin yökerhoihinkin. Siellä kannattaa toimia yleistä normia vastaan saadakseen odottamatonta seuraa. Tinderin hakujärjestelmä perustuu kuitenkin kriteereille, joten se korostaa automaattisesti siihen sovellettavia käyttäytymissääntöjä ja sukupuolirooleja.

Satunnaisuuden romantiikka väheksyy sukupuolten tehtävien erottelemista. Tinder on taas yksi mahdollisuus rikkoa suunnitelmallisesti suhteisiin liittyviä sukupuolisia rajoja, jotka Tinderin kohdalla tuntuvat liittyvän ainakin markkina-arvoon, aloitteisiin, seksiin, suhteiden määrittelyn tarpeeseen, toisen huomioon ottamiseen, seksuaaliseen ja romanttiseen vastuuseen ja suhteiden loppumiseen.










tiistai 13. toukokuuta 2014

Demarifeministi ja vihreä feministi keskustelevat strippaamisesta

<Veministi> Miksi strippaaminen on niin halveksittua Suomessa?
<Deministi> Koska suomalaiset naiset eivät halua keikistellä rahasta miesten edessä. 
<Veministi> Entä missit, mallit, fitnessmallit, alusvaatemallit, pr-ihmiset, juontajat, viidakon tähtöset ja iltatytöt? Ulkonäkötyöläiset lisääntyvät koko ajan.
<Deministi> Niissä on kyse eri asiasta. Strippaaminen on äärimmäistä.
<Veministi> Olen samaa mieltä, mutta miten? 
<Deministi> Srippaamisessa on kyse suoremmin seksistä.
<Veministi> Mikä sen suoruuden tekee?
<Deministi> Lähinnä alastomuus. 
<Veministi> Strippareilla on suurimman osan aikaa päällä yhtä paljon kuin fitnessmalleilla ja alusvaatemalleilla. Lyhyen aikaa he ovat yhtä alastomia kuin Iltalehden iltatytöt. 
<Deministi> Niin, mutta se on se tapa jolla alastomuutta tuodaan esille ja ne mielikuvat, joita yritetään herättää niissä yököttävissä strippiluolissa.
<Veministi> Eli kyse ei olekaan seksistä vaan mielikuvista, jotka vaativat tulkintaa. Tanssi ja alastomuus ei ole mitään ennen kuin ne tulkitaan seksiksi. Yhtä alastomat ja samalla tavalla käyttäytyvät ihmiset voidaan tulkita eri tavoin ympäristöstä riippuen. Alastomat iltatytöt myyvät vähemmän seksiä kuin stripparit ja alastomat missit ja mallit myyvät vähemmän kuin iltatytöt.

<Veministi> Mutta onko todella niin, että iltatytöt ja fitnessmallit myyvät vähemmän seksiä?
<Deministi> En usko, että vähemmän, mutta ainakin erilaista. Stripparit myyvät pornoa, kun iltatytöt ja fitnessmallit myyvät parempia käsityksiä seksistä. 
<Veministi> Olen eri mieltä, mutta kerro lisää. 
<Deministi> Noh mallien asennot ovat erilaisia ja niissä jää jotain arvailun varaan. Iltatytöistä taas yleensä kerrotaan kuvien lisäksi muutakin, kuten heidän harrastuksistaan ja urasuunnitelmistaan. 
<Veministi> Viittaatko nyt paremmalla seksuaalisuudella siihen, miten mallien vartaloilla myydään hylsysarjoja ja vaatteita? Iltatyttöjen infoboksi on olemassa. Siinä kuvan viereisessä biografiassa on kolme tai neljä kohtaa: unelmamies, mitä ottaisit autiolle saarelle ja horoskooppimerkki sekä (naisellisuuteen liittyvä) motto. Vastaukset ovat usein vihjailevia ja keskenään samanlaisia. 
<Deministi> Eikö tärkeintä ole, että on jotain muutakin kuin römpsää esittelevä kuva?
<Veministi> No ei seksuaalisuuskäsitysten kannalta, koska sillä kaikella muulla luodaan tapa katsoa kuvaa. Iltalehti ja iltapäivälehdet ylipäätään pyrkivät antamaan omanlaisen kuvan seksuaalisuudesta. Kaikki kaksimielisyydet, tissikuvat ja kansanmieliset, ronskit sanonnat ovat suomalainen tapa esittää seksuaalisia asioita. Myös se, että "jotain jää arvailun varaan" toistaa vanhan myytin naisten seksuaalisuudesta salaisuutena. Iltapäivälehtiseksi jos mikä, on esineellistävää pornoa.

<Deministi> Eikö suomalainen seksuaalisuus juuri ole tasa-arvoista ja miten strippaaminen voi muka välttää olemasta suomalaista? 
<Veministi> Suomalainen "erotiikka" on vastuussa strippaamisen huonosta maineesta, koska strippaamisen ajatellaan olevan samanlaista kuin muukin iltapäivälehtiseksi. Suomalainen seksuaalisuus ei ole tasa-arvoista. Kolme suurinta ongelmaa ovat kaupallinen järki, hallinnollinen kontrolli ja pragmaattinen sukupuolimoraali. Poliittisessa puheessa seksuaalinen ilmaisu nähdään samoin kuin demarit näkevät yhteiskunnan ylipätään: sosio-ekonomisin asemina. 
<Deministi> Sanoisin pikemminkin, että demarit ovat vastuussa siitä, ettei naisten tarvitse stripata. Naiset ovat seksuaalisesti tasa-arvoisia miesten kanssa.
<Veministi> Joo, naisten ei tarvitse stripata ja naiset ovat seksuaalisesti tasa-arvoisia miesten kanssa suomalaisen erotiikan sisällä. Erotiikka on taas kaukana naisten omaehtoisesta seksuaalisesta ilmaisusta. Seksuaalisuuden kannalta se antaa mahdollisuuden alkaa iltatytöksi tai olla alkamatta. Se on tasa-arvo-ongelma, että naiset ja miehet eivät halua stripata.
<Deministi> Et olekaan maininnut miehiä ollenkaan tässä keskustelussa? Jos strippaaminen on pelkästään naisten asia, eikö se jo kerro, että markkinat ovat valmiiksi sukupuolisesti epätasa-arvoisia?
<Veministi> Se kertoo, että kysyntä ja tarjonta jakaantuvat sukupuolen mukaan. Onhan meillä paljon naisvaltaisia aloja, joiden sukupuolijakaumaa ei pidetä ongelmana. Ongelma syntyy jos alalle tulo estetään muilta kuin yhden sukupuolen edustajilta. 
<Deministi> Olisi varmasti paljon naisia, jotka haluaisivat katsoa miestrippareita, mutta heidän tarpeensa tuomitaan sosiaalisesti tai heille ei ole riittävästi tarjontaa. 
<Veministi> Normisääntely ja sukupuoliroolit tulevat suomalaisesta erotiikasta. Siitä irrottautuminen taas antaa mahdollisuuden keskittyä estetiikkaan, yksilölliseen kokemuksellisuuteen ja leikkiin. Vasta niiden avulla voidaan puhua seksuaalisesta tasa-arvosta.






lauantai 10. toukokuuta 2014

Strippari ei ole eroottinen tanssija

Taloustutkimus julkaisee säännöllisesti listauksia ammattien keskinäisestä arvostuksesta. Puhelinmyyjä on aina listan pohjalla "ovelta ovelle" -myyjän kanssa. Lista on kuitenkin puutteellinen koska siitä ei löydy stripparia tai samaa tarkoittavaa nimikettä. Jos löytyisi, se olisi puhelinmyyjääkin alempana.

Stripparin työtä on vaikea arvottaa, koska sitä ei katsota ammatiksi. Stripparin työnimike on olemassa, mutta se ei silti ole oikea ammatti. Ammatit luodaan nimittäin sen mukaan mikä hyväksytään ammattiksi.

Stripparina olemisen ongelmat tulevat esille sen toisesta nimikkeestä: eroottinen tanssija. Suomessa ajatellaan, että työ on työtä. Tanssi on samanlaista kuin raksahommat ja kun tanssin eteen laitetaan toinen sana, saadaan väliseinien rakentaja. Eroottinen tanssija on siis työnimike. Silti stripparista ei tule "ihan yhtä hyvää ammattia kuin mistä tahansa muustakin".

Eroottisen tanssijan tarkoituksena on torjua seksuaalinen tanssija. Suomalaiset tarkoittavat seksikkäällä eroottista. Eroottisuus on tapa, jolla iltapäivälehdet muuttavat lääkäreiden kuvaaman yhdyntätoiminnan keski-ikäisille ja keskiluokkaisille sopivaksi kainosteluronskiudeksi. Paljasta pintaa ja äidin tissiä muistuttavien utareiden "avoin" viljely pyrkii torjumaan sen mikä niissä oikeasti  kiihottaa ja hävettää.

Erotiikalla torjutaan stripparin seksuaalisuus. Stripparina oleminen on nimittäin läpeensä seksuaalista. Toisin kuin esimerkiksi missinä, mallina, fitnessmallina, juontajana, viidakon tähtösenä tai pr-kasvona oleminen. Nämä työnimikkeet on helppo hyväksyä ja niistä voidaan tehdä vaikka ammatteja.

Stripparin iljettävyys on myös missien ja mallien iljettävyyttä. He myyvät strippareiden tapaan itseään miesten objekteiksi. Silti missit ja mallit eivät ole iljettäviä.

Missien, mallien ja strippareiden ero tuntuu pieneltä, vaikka se on äärettömän suuri. Missit ja mallit myyvät kroppaansa erotiikalla (eli iltapäivälehtiyhdynnällä), kun stripparit myyvät seksuaalisuutta. Eri tuotekuvaukset saavat aikaan sen, että stripparit ovat lutkia, kun kaikki muut ulkonäkötyöläiset ovat itsenäisiä naisia.

Erotiikka on myös sukupuolisen tasa-arvon väline. Stripparina olemisen sanotaan olevan iljettävää koska se halventaa naisia. Halveksunta syntyy esineellistämisen kokemuksesta, mutta ei mistä tahansa esineellistämisestä. Strippareissa esineellistetään seksuaalisuutta kun missien ja mallien kohdalla esineellistetään erotiikkaa.

Erotiikka on sosiaalidemokraattista ja sosio-ekonomista. Siinä rakennetaan väliseiniä liiton sääntöjen mukaisesti. Nainen voi halutessaaan siihen lähteä, antaa itsestään juuri sen verran kun haluaa, mutta aina ylhäältä päin tulevien minimiehtojen mukaisesti. Työnantajalla ei ole oikeutta riistää sielua. Erotiikalla myydään vain työroolia työehtojen mukaisesti - muusta ei ole maksettu. Jos mukaan otettaisiin seksuaalisuus, silloin tehtäisiin liikaa liian pienellä palkalla.

Stripparina on pakko paljastaa liikaa. Sielu aukeaa silloinkin, kun ei haluaisi. Sitten joudutaan olemaan seksuaalisia. Naiset eivät halua tätä koska Suomessa seksuaalisuus kuuluu suhteeseen ja sen objektointi yksittäisille miehille, useimmiten poikaystävälle tai aviomiehelle.











keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Menestyvätkö naiset miesten kustannuksella?

Suomalaiset naiset ovat menestyneitä. He kouluttautuvat miehiä korkeammalle, syrjäytyvät harvemmin, saavat pienempiä väkivaltatuomioita, välttyvät asevelvollisuudelta, elävät pidempään, tekevät vähemmän itsemurhia, heidän terveydenhuoltoonsa käytetään enemmän rahaa ja nykyään he jopa äänestävät miehiä enemmän. 

Tämän lisäksi suomalaisilla naisilla on miehiin verrattuna useampia rooleja ja sosiaaliset odotukset ovat monipuolisempia. Miehiltä odotetaan elämäntilanteiden itsenäistä kestämistä ja naisilta psykologista käsittelyä. Rooliodotusten rajallisuus tarkoittaa, että miehet eivät voi naisten tavoin venyä käyttämään roolilleen kuulumattomia elementtejä, kuten huulipunaa ja hametta saamatta sosiaalista rangaistusta kuten vittuilua. 

Naisten menestyminen saattaa olla yleisesti hyväksytty tosiasia, mutta yhtä usein menestymistä perustellaan miesten hyödyllä. Yhteiskunnan ajatellaan parantuvan kokonaisuudessaan samalla kun naiset 'ottavat miesten kuromaa eroa kiinni'. Tähän sisältyy oletus, että tasa-arvoisuutta voidaan mitata varallisuudella, koulutuksen määrällä, laillisilla oikeuksilla ja kulttuurisella pääomalla (esim. kirjailijoiden ja taiteilijoiden määrä). 

Kuitenkin tässä menestyksen (porvarillisessa) määritelmässä naisten suhteellinen osuus yhteisesti jaettavasta potista kasvaa. Absoluuttinen vauraus voi lisääntyä, mutta tasa-arvoistumisella tarkoitetaan miesten suhteellisen osuuden vähentymistä kaikilla menestymisen mittareilla. 

Miksi sitten naisten tasa-arvoistuminen hyödyttäisi myös miehiä? 

Tasa-arvoistumista voidaan käsitellä porvarillisilla mittareilla, mutta sen ajatellaan olevan ensisijaisesti yhteiskuntaa kokonaisuudessaan kuvaava tila, jossa yhteisö toimii paremmin yksikkönä ja yksilöiden elämänlaatu on siksi parempaa. Toisin sanoen sukupuolten menestymistä ei voi päätellä yhteiskunnallisen vauraudesta, vaikka tasa-arvoisen tilan saavuttaminen edellyttää porvarillisten piirakoiden tasaamista.  

Miesten hyöty näkyy naisten hyödyn kautta sekä miesten sosiaalisten ja sisäisten mahdollisuuksien lisääntymisenä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi miesten rooliodotusten monipuolistumista ja erilaisten elämäntapojen lisääntymistä. Samalla kun miesten omat menestymisodotukset vähenevät, tilalle tulee uusia mahdollisuuksia elää hyvää elämää. 

Mitäs jos naisten menestyminen ei olekaan tasa-arvoistumista?

Tasa-arvopuheessa korostetaan, että naiset haluavat vain saman verran kuin miehilläkin on, ja usein vaatimus pohjautuu patriarkaatin ideaan, jossa yhteiskunta nähdään valmiiksi miesten yhteiskuntana. Taistelu menestyksestä on aina eron umpeen kuromista eikä matriarkaaliselle yhteiskuntajärjestykselle ole suunnitelmaa. Tasa-arvoistaminen ei voi kääntyä itseään vastaan alkamalla alistaa esim. miehiä. 

Suomen oloissa naiset menestyvät useilla tärkeillä porvarillisilla mittareille miehiä paremmin ja palveluyhteiskunnan muodostuminen on yksi keskeisimmistä naisistuvan yhteiskunnan piirteistä. Naisten ja miesten asemat ovat historiallisen kehityksen tuloksia ja Suomen naisistuminen näkyy tietynlaisten miesten syrjäytymisenä. Syrjäytyminen tarkoittaa, että tiettyjen miesten kyvyt, arvot ja persoonallisuuspiirteet eivät enää menesty tai niille jää marginaalinen tila. Samalla heidän paikkansa korvataan uusilla ihmisillä, jotka vastaavat naisistuvia odotuksia.

Porvarillisten menestymisen mittareiden lisäksi voi miettiä onko syrjäytyminen muutakin kuin työpaikkoja. Syrjäytyminen liitetään usein mielenterveysongelmiin, jolloin se ei luo uusia elämäntapoja tai sisäisiä mahdollisuuksia, joita tasa-arvoistumisesta pitäisi seurata. 

Kelpaako menestyville naisille surkea mies?

Tärkeä osa sukupuolten sosiaalisia tarpeita on mahdollisuus pariutua. Suomessa pariutumisen sosiaalinen tarkastelu on yksipuolista, koska tasa-arvopuheessa pariutumisesta tehdään yksilöllinen asia, jota ei voi tai saa tarkastella sosiaalisten lainalaisuuksien kautta. Pariutuminen pelkistyy helposti  seksuaalisiksi oikeuksiksi enkä minä ainakaan löytänyt feministista teoriaa pariutumisesta. Joskus kyseenalaistetaan koko pariutumisen idea liian mekaanisena, mutta silloin jää paljon kysymyksiä feministeillekin tärkeästä seksuaalisesta valinnasta. Pariutumisen periaatteista on tehty ja tehdään jatkuvasti tutkimuksia. 

Naiset ovat perinteisesti naineet taloudellisesti ylöspäin. Naisten preferenssit voidaan selittää historiallisilla tekijöillä, mutta silloin nykyistä pariutumista pitää tarkastella uudella tavalla. Suomessa naisten ei tarvitse naida ylöspäin elantonsa vuoksi, mutta entä muiden syiden? Aktiivinen ja itsevarma mies on edelleen pariutumisen kulttuurinen ihanne, vaikka mieheltä toivotaan muutakin. Syrjäytyneet miehet ovat usein yksinäisiä miehiä ja heidän pariutumisongelmat samastetaan virheellisesti naisten kyvyttömyyteen löytää riittävän hyviä miehiä. 

Naisten menestymiselle nähdään kahdenlaisia mahdollisia seurauksia. Toisessa visiossa naisten menestyminen muuttaa miesten ja naisten välistä dynamiikkaa rakentamalla uudenlaisia romanttisia ja seksuaalisia suhteita, joissa roolit kääntyvät osittain ympäri tai ne murtuvat kokonaan. Uusia suhteita ei voi tarkastella perinteisen roolijaon käsitteillä, mutta ainakin naisten ja miesten keskinäiset odotukset muuttuvat radikaalisti. Tässä tulevaisuudenkuvassa menestyville naisille voi kelvata porvarillisen menestyksen ulkopuolelle jäävät miehet. 

Tämän vision feministisessä versiossa naiset vapautuvat parisuhteen patriarkaalisesta logiikasta ja seksuaalisessa valinnassa korostuu mahdollisesti kumppanuus, moniavioisuus tai erilaiset seksuaalisuuksien yhdistelmät. Suomalaista parisuhdetta on sanottu kumppanuudeksi sillä naiset ja miehet nähdään ennemmin suhteessa toisiinsa kuin toisistaan eroavina olentoina. Sen lisäksi "naisia on aina tarvittu" eli suomalainen parisuhde on historiallisesti käytännönläheinen agraarisuhde eikä sukupuolierolle ole tehty taidetta tai suuria kertomuksia.

Toisessa visiossa miesten ja naisten välinen perinteinen dynamiikka säilyy ja menestyville naisille ei enää löydy riittävän hyviä miehiä vaan tapahtuu ns. itäeurooppalaistuminen, jolloin naiset lähtevät etsimään sopivia miehiä ulkomailta tai kieltäytyvät pariutumisesta. Helsingin nuorten ja koulutettujen sinkkunaisten määrä on yhdistetty tähän ilmiöön.









tiistai 28. tammikuuta 2014

Yökerhon ei tarvitse olla lihatiski

Suomessa yökerhoilla on vähän tarkoituksia. Suurin osa yökerhoista on valjastettu miesten ja naisten soidinmenoareenoiksi, joita kutsutaan pilkkanimillä 'lihatiski' tai sedula. Näillä nimillä viitataan yökerhojen tehtävään tarjota paikka seksin löytämiselle. Suomessa seksiä ajatellaan tärkeänä hyödykkeenä, jota annetaan ja otetaan, ja johon on myös moraalinen oikeus molemmilla sukupuolilla. Käytännöllinen hyödykelogiikka tekee kuitenkin antajaksi naisen ja ottajaksi miehen. Tähän kuuluu, että seksin toistuva antaminen on moraalisesti epäilyttävää toimintaa eli lutkamaisuutta ja huoramaisuutta.

Yökerhot ovat saaneet asemansa koska Suomessa on tapana erotella selkeästi sosiaaliset tehtävät toisistaan. Tärkeät instituutiot kuten työ, perhe, seksi, koulu, tiede, taide, politiikka on perinteisesti pidetty erossa sääty- ja sukupuolijaon kautta, mutta suomalaisen identiteetin ainutlaatuiset puolet periytyvät historiallisesti alistetusta asemasta ja agraarisuudesta, jotka tekevät elämismaailmasta edelleen dualististen jakojen maailmaa. Jaot tulevat parhaiten esille kaikille yhteisessä 'maalaisjärjessä'.

Perinteisiä jakoja on työaika/loma, työpaikka/koti, aikuisuus/lapsuus, herra/alamainen, mies/nainen, palkkatyö/yrittäjyys, nälkä/täyttymys, sota/rauha, oma/vieras, tekninen/humanistinen, romanttinen rakkaus/ystävyys, kännissä/selvänä, laiska/ahkera. Dualistiset kategoriat edellyttävät toisiaan ja niiden keskinäinen suhde on moraalisesti latautunut. Ystävyydestä romanttiseen rakkauteen ei voi siirtyä ilman rituaalia (esim. rakkauden tunnustusta), jonka avulla osoitetaan, että kuulutaan uuteen luokkaan.

Yökerhon tehtävä on rajattu, koska Suomessa on vähän paikkoja, joilla on romanttisia ja seksuaalisia funktioita. Suomalaiset eivät halua myöskään yhdistää esimerkiksi seksiä ja töitä - ilotyttöjen paheksunta onkin juuri tämän kritiikkiä. Yökerhoon mennään hakemaan seksiä ja töihin mennään tekemään töitä. Se moninaisten eri asteisten eroottisten merkkien maailma, johon varttuneet suomalaisnaiset addiktoituvat kaukomailla, edellyttää tarpeiden sekoittumista ja niiden kohtelemista osana samaa tilaa ja aikaa.

Yökerhoon voi tuoda useampia tarpeita, vaikka tarpeet olisivat sukupuolisia ja seksuaalisia. Ennen kuin se tapahtuu itsestään, illasta voi tehdä monipuolisemman muistamalla välttää joitakin kliseitä, jotka rakentavat illasta yksipuolista tai tylsää. Tavallisimmat asiat voidaan jakaa miesten ja miesten asioihin, naisten ja naisten asioihin, miesten ja naisten asioihin sekä seksin ja ei-seksin asioihin.

Miesten ja miesten asiat yökerhossa: 

Suomessa miehet tulevat keskenään yökerhoon etsimään naisia. Pubissa voidaan käydä sekaporukalla, mutta yökerho lihamarkkinoina pakottaa miehet siirtymään omille paikoilleen melko huvittavilla tavoilla. Rituaalisena no-mans-landina toimii tanssilattia.

Miesten keskinäisen maailman ja sen yökerhoa rakentavan vaikutuksen voi rikkoa paradoksilla. Menemällä tutustumaan toisiin miehiin. Sen lisäksi, että tämä auttaa unohtamaan neuroottisen soidinmenotoiminnan ja tuo illalle lisää tarkoituksia, se auttaa lähestymään naisia paremmin kuin naisiin tutustuminen. Jos tämä tuntuu oudolta, lue lisää Neil Straussin Pelimiehestä.

Naisten ja naisten asiat: 

Naiset tulevat myös keskenään yökerhoon etsimään miehiä, mutta siinä missä miesten soidinmenotoiminta on toistuvien pakkien sietämistä, nainen pettyy huonojen miesten kautta omaan kykyynsä houkutella uusia hylkäämisen sietäjiä. Toiset naiset toimivat yökerhossa tämän siirtovaikutuksen vahvistajina eikä heihin keskittyminen auta murtamaan yökerhon rakennetta.

Nainen pystyykin murtamaan naisten keskinäisen maailman täysin vastakkaisella tavalla. Hänen pitää mennä juttelemaan naisten sijaan miehille. Lähestymisen tarkoitusperillä ei ole merkitystä, koska naisten aktiiviset aloitteet liennyttävät miesten pakonomaista herutustaipumusta rikkomalla valmiita rooleja, joiden vankina miehet perseitä puristelevat. 

Miesten ja naisten asiat: 

 Miesten kannattaa iskeä naisia ja naisten miehiä. Seksuaalisen toiminnan alue on todella laaja ja jännittävä, joten sen rajaaminen yökerholle ominaiseen 'saatille lähtöön' valomerkin jälkeen on tylsää ja tämä yksipuolisuus luo eniten niitä, jotka kertovat pettyneensä yhden illan juttuihin ja olevansa siksi suhdeihmisiä. 

Paras sääntö miesten ja naisten välisissä asioissa on valmiiden merkitysten karttaminen ja yökerhon muuttaminen seksuaaliseksi karnevaaliksi. Karnevaaliin tullaan juhlimaan yhteisöä ja omaa elämää ilman ennalta määriteltyjä sääntöjä. Tarkoituksena ei ole lisätä 'saatille lähdön' määrää - sitä varten on ruotsinlaiva. Yhtä vaarallista on naisille ominaisen itsetarkkailun lisääntyminen kohtaamistilanteissa. Tietysti lähestyvän hottiksen tarkoitusperistä haluaa ottaa selvää, mutta yökerhon ympäristössä se palvelee vain tarkoitusperien paljastumista ennalta-arvatuiksi.

Samalla tavalla naisen 'antamisen' mahdollisuuksia haluaa tutkia, mutta tuo empiirinen projekti antaa keskimäärin vain rooleihin kirjattuja tuloksia. Toisin sanoen, vaikka tekisitkin yökerhon kontekstissa kaiken oikein ja pääsisit jonkun punkkaan, saamisesta tulee tylsää. 

Seksin ja ei-seksin asiat 

Yökerho seksin hakemisen yksityisalueena saa aikaan häpeän tunnustamista ja kieltämistä. Naisille on tärkeää kertoa ennen yökerhoon menemistä haluavatko he tänään seksiä vai eivätkö halua. Jos eivät halua, he kertovat saman asian antamalla pakit jokaiselle lähestyjälle tämän markkina-arvosta tai tarkoitusperistä riippumatta. Samalla miehet oppivat, että kaikki mahdolliset kysymykset ovat oikeastaan tiedusteluja seksin mahdollisuudesta. 

Kun seksi voi olla läsnä ilman, että sitä pitää väistellä, saatille lähtö muuttuu saatilla oloksi ilman, että pippelin pitää mennä pimppiin. Eikä tämä tarkoita mitään 'ystävyydestä nauttimista' vaan monipuolisempia tapoja saada. Samalla ei voida osoittaa sitä häpeällistä hetkeä, jolloin nainen muuttuu lutkaksi ja häpeää on vaikeampi paikantaa. Varmasti naisten pitää edelleen tunnustaa häpeänsä, mutta siitä tulee laimeampi projekti eikä muutu enää krapula-aamun 'morkkikseksi'.

Seksin ja ei-seksin radikaali erottelu poistuu samalla hetkellä, kun eroa ei enää tarvitse tehdä selväksi. Naiset kertovat, ettei miehet vain ymmärrä EI -sanaa ellei sano tiukasti, mutta ei on tärkein syy sille, miksi miehet sanovat aina uudestaan kyllä - sille yhdelle ainoalle yökerhosta löytyvälle asialle.