torstai 15. elokuuta 2013

Aloitember tasa-arvoistaisi paremmin kuin Movember

Aloitember on naisille tarkoitettu kampanja, jonka ideana on tehdä kuukauden ajan erilaisia romanttisia ja seksuaalisia aloitteita tuntemattomille miehille.

 Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä naiset tekevät Suomessa jatkuvasti aloitteita tietynlaisille miehille. Jotta kampanjalla olisi oikea vaikutus, naisten pitäisi lähestyä vähemmän suosittuja miehiä, jotka esimerkiksi vastaavat heidän omia julkilausuttuja humanistisia ihanteitaan.

Ei siis tarvitse tehdä muuta kuin lähestyä sitä suurella todennäköisyydellä naisia arvostavaa, hellää ja tukevaa to-be-perheenisää, jonka ainoa virhe saattaa olla, että hän ei kunnioittamisvimmassaan ehdi esittää välinpitämätöntä ja sekkailevaa rokkari/lätkäjätkä/cheekkiä.

Palkinnoksi naiset saavat 

a) tuntea oman seksuaalisen aloitteellisuutensa itsenäistäviä vaikutuksia
b) edistää aidolla tavalla sukupuolista tasa-arvoa
c) huomata miten kiltit miehet ovatkin aika kiinnostavia
d) miehiä

Kampanja ei oleta mitään aloitteen tekemisen jälkeisestä ajasta eli ei ole pakko ryhtyä seksuaaliseen kontaktiin, vaikka se onkin todennäköinen seuraus kampanjan onnistumisesta. Jos naiset pystyvät muuttamaan todellisia pariutumispreferenssejään, heidän suhtautumisensa seksuaaliseen toimintaan lakkaa kulkemasta miehen kautta. Toisin sanoen huoran ei tarvitse enää olla neitsyt ja toisin päin. Näin häpeäpaaluista tulee sulkia hattuun tai vielä enemmän: väkevän naisen seksuaalista itseilmaisua ilman pakkoa laskea, luokitella ja määrittää.





lauantai 10. elokuuta 2013

Hard-to-get on raskaampaa miehille

Kun mies lähtee hankkimaan naisia, hän kohtaa nopeasti tavallisten pakkien lisäksi "hard-to-get" ilmiön, jota analysoidaan Feminspiren blogissa. Teksti keskittyy naisen näkökulmaan ja tuo esille kiinnostavalla tavalla naisen vastuun merkityksen romanttisen ja seksuaalisen tutustumisen tilanteissa.

Kirjoituksen viesti osoitetaan naisille: älä sano ei jos tarkoitat kyllä, koska sillä on vaikutuksia miesten ja naisten väliseen dynamiikkaan.

Blogin mukaan naiset opetetaan vastaamaan ei, koska se on paras tapa lähestyä miehiä. Esimerkkien perusteella paras lähestymistapa tarkoittaa tyyliä, jolla nainen ei jää "lopulta" yksin. Puhutaan siis parisuhteen hankinnasta. Tämän lisäksi naiset kertovat saavansa negatiivisia leimoja jos ovat liian aktiivisia.

Miehen rooli on paljon raskaampi. Soidinmenoareenoilla, kuten ravintoloissa ja tanssilavoilla mies voi välittömästi huomata sen kilpailun määrän, jota yksittäiset naiset aiheuttavat. Romanttinen tutustuminen tarkoittaakin naisiin verrattuna kovempaa työtä. Käytännössä miehen pitää valmistautua useampiin pakkeihin päästäkseen tutustumaan edes yhteen naiseen.

Jos tutustumistilanne ei pääty ensimmäisen eleen kohdalla, mies osaa jo odottaa hard-to-get -leikkiä, jonka tarkoituksena on todistaa miehen arvo naisen arvonnousun kautta. Jos nainen on kiinnostunut, miehen itsenäisesti ja omasta tahdostaan osoitettu "kyllä" ei riitä mihinkään. Rasittavat testaukset jatkuvat tunnista toiseen eikä mistään voi olla varma paitsi siitä, että jatkaa täytyy. Nainen voi olla varma, että kävi miten vain, nurkan takana on viisi uutta yrittäjää.

Naiset voivat välttää hard-to-get -logiikan unohtamalla perinteiset puhetavat ja asennoitumalla tutustumistilanteisiin itsestään (eikä normeista) käsin. Seksuaalisten tilanteiden ei tarvitse olla kasvottomia leikkejä vaan naisen ja miehen dynamiikka on vastavuoroista rakentamista, joten avoimuus poikii avoimuutta.





tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hang-around -tekniikan vaikutukset itsetuntoon

Varsinkin tytöille tulee yllätyksenä, että nuorten suosimissa yökerhoissa kaikki miehet eivät saa naista vaan nuoret naiset tuppaavat kiinnostumaan samoista kauppatieteilijöistä, rokkistaroista ja lätkän pelaajista. Silti yllättävän monia onnistaa silloin tällöin ja heitä voikin askarruttaa, miksi miesten osakurssit vaihtelevat niin rajusti.

Mies ei välttämättä ole muuten kelvoton vaan saattaa käyttää kyseenalaista tutustumistekniikkaa, jonka minua viisaammat ovat nimenneet hang-around -taktiikaksi. Tekniikkaa voi soveltaa tarkoituksella tai vahingossa, enimmäkseen vahingossa.

Strategian tarkoituksena on pysytellä yökerhossa tytön mukana yhdistettynä taustapiruna, juoman tarjoajana ja väliaikaviihdyttäjänä samalla kun tyttö tutustuu muihin mielenkiintoisempiin miehiin ja naisiin. Illan aikana miehen tunnetilat vaihtelevat hylkäämisen musertavasta kohtaamisesta toivon mikrobeihin, joita etsitään naurettavan pienistä eleistä ja ilmeistä. Välillä mies voi ajatella olevansa jopa vainoharhainen, kun ei osaa tulkita naisen muuttuvaa käytöstä.

Naisen tunnetilat taas vaihtelevat raivon sekaisesta vaivaantuneisuudesta (millä tuo hyypiö saadaan tuosta vittuun) aina kypsään ja seesteiseen hyväksyntään (Onhan toi ihan kiva eikä tässä muitakaan ole). Ei ole vielä selvää tuottaako naisen tunnetilojen radikaali vaihtelu paremman tuloksen kuin seesteisempi meri, mutta päällekäyvän ärsyttämisen riskit eivät yleensä vakuuta hang-around -miestä.

Ulkoisesti toiminta näyttää ristiriitaiselta. Yhtenä hetkenä nainen etsii epätoivoisesti pelastajaa samalla kun mies koittaa välttää nöyryytystä, mutta heti perään syntyykin vaikutelma tavallisesta soidinmenokuviosta, joka on vielä menossa täysosumaa kohti.

Naisen ystävät eivät aina viitsi kysyä hang-aroundmiehen nimeä jututtaessaan ystäväänsä, mutta tietävät kyllä mistä on kyse. Miehen ystävät näyttävät typeränä peukkua, vaikka se pilaakin taktiikan.

Tekniikka on miehelle raskaampaa, koska hänellä on välittömästi enemmän hävittävää. Nainen voi musertaa miehen monta kertaa antamalla olettaa, ettei ole kiinnostunut, vaikka hyväksyy miehen tarjoamat juomat, juttuseuran sekä välivastuksen, jota tarjotaan muille kiinnostavammille miehille.

Onnistuessaankin mies ei voi koskaan tietää, onko häneen tyydytty vain oliko hän illan ykkösvaihtoehto. Pahimmillaan epävarmuus tuhoaa miehen mahdollisuudet tuleviin ihmissuhteisiin ja keskinkertaiseen stondikseen.

Parhaimmillaan tiedostettu hand-around -tekniikka auttaaa tutustumaan naiseen aggressiivisen jahtaamisen ulkopuolella ja opettaa näkemään miehisen kilpailun hupaisana ja yhdentekevänä asiana naisten saamisen kannalta. Hylkäämisestä tulee myös vähemmän dramaattinen, kun ystävyys syrjäyttää jahtaamismotiiveja ja ilta voi olla monella tavalla onnistunut, vaikka se päättyisikin omaan kouraan.





torstai 25. heinäkuuta 2013

Suklaa parempaa kuin seksi?

Naisten oikeuksille omistettu facebookyhteisö "Women's rights news" julkaisee uutisia ja meemejä, joiden aiheena on naisten asema maailmalla. Tämän kertaisen meemin otsikkona oli makeiset:

                       

Meemissä esitetään leikkimielisenä faktana, että 70% naisista preferoi suklaan seksiä korkeammalle. Väitteeseen on syytä suhtautua vakavasti, koska kohtaamissani kyselyissä on todella saatu samanlaisia tuloksia. Facebookyhteisöön kommentoivat naiset ampuivat kuitenkin meemin nopeasti alas ja kertoivat kuuluvansa siihen kolmeenkymmeneen prosenttiin. 

Naiset väittivät suurimmalla osalla olevan huonoja miehiä tai huonoja rakastajia, jolla he tarkoittivat, että suurin osa naisista preferoisi seksin suklaata ylemmäksi täysin oikeissa olosuhteissa. Se ei poista alkuperäistä väitettä ja valtaosa miehistä preferoi varmasti näissä olosuhteissa seksin suklaata korkeammalle. 

Mitä tämä sitten tarkoittaa esimerkiksi yhteisön agendan kannalta?

Feminismin tai tasa-arvopyrkimysten ei ole tarvinnut olettaa miesten ja naisten samanlaisia seksuaalisia tarpeita. Kuitenkin hyvin usein argumentoidaan, että naisten seksuaaliset tarpeet ovat lähes yhtä SUURET kuin miestenkin. Ajatusketjua jatketaan väittämällä pettämisen liittyvän muuhun kuin seksin tarpeen sukupuolisiin eroihin. 

Prostituutio yhdistetään harvoin seksin tarpeeseen vaan silloin, kun siitä osataan puhua yksilön tarpeiden kautta, ilotytöissä käyminen yhdistetään vähän vinksahtaneeseen, miehen mielenlaatuun.
Edes prostituutiomarkkinoiden sukupuolinen jakautuminen ei ole herättänyt kovin kummoista keskustelua prostituution olemassaolosta Suomen kaltaisessa tasa-arvoisessa maassa.

Jos meemin väite pitää paikkansa,  Women's rights newsin naisten sietäisi olla ensimmäisten joukossa rakentamassa joka kortteliin naapurin miehille suunnattua ilotaloa.


lauantai 20. heinäkuuta 2013

Naiset ja miehet ovat aina pystyneet olemaan vain ystäviä

Youtubevideossa kysytään tekijöiden mukaan "ikivanhaa" kysymystä:

 Voivatko naiset ja miehet olla vain ystäviä?

Videossa haastatellaan 20 - 30 vuotiaita miehiä ja naisia, joilta tiedustellaan muodollisesti samaa asiaa yhtäaikaa ja erikseen. Kukaan ei pyri kokoamaan tai tulkitsemaan vastauksia vaan videon lopussa johtopäätösten annetaan paljastaa itsensä.

Melkein jokainen nainen vastaa aluksi, että miehet ja naiset voivat olla vain ystäviä. Melkein jokainen mies vastaa, että naiset ja miehet eivät voi olla vain ystäviä. Lopuksi naisilta kysytään uskovatko he ystäviensä olevan salaisesti ihastuneita. Naiset vastaavat sen olevan todennäköistä.

Videon ei ole tarkoitus olla vakavasti otettava tutkimus, mutta se paljastaa yllättävän paljon siitä, miten kysymyksiä kysytään ja niihin vastataan aina tarkoitushakuisesti.

Miehet ja naiset vastaavat nimittäin eri kysymykseen, vaikka heiltä kysytään samaa asiaa:

CAN MEN AND WOMEN BE JUST FRIENDS?

Miehet vastaavat kysymykseen: onko sinulla muita kuin platonisia tunteita ystävänaistasi kohtaan?

Naiset taas vastaavat kysymykseen: voitteko sinä ja ystävämiehesi PYSYÄ ystävinä? (huolimatta mahdollisista tunteista)

Naiset ovat odotetusti sitä mieltä, että miehet ja naiset voivat pysyä ystävinä ja miehet odotetusti kertovat, että heillä on ollut ihastus-rakastus-seksi-tunteita ystäviään kohtaan. Molemmat ovat oikeassa, mutta videon tarkoituksena on todistaa, että naiset elävät harhassa ja miehet tietävät missä oikeasti mennään.

Video paljastaa myös sen, miksi naiset ja miehet tulkitsevat kysymyksen eri tavalla.

Ystävien erilaiset tunteet ristiävät miten sattuu ja molemmat sukupuolet tuntevat aika ajoin ihastus-rakastus-seksi-tunteita joitakin ystäviään kohtaan. Naisten on kuitenkin miestä epäedullisempaa paljastaa näitä tunteita, koska seuraukset ovat raskaammat. 

Johtuipa se normirakenteesta tai muista näkymättömistä laeista, mies tulkitsee kysymystä enemmän itseensä kohdistuvana ja nainen taas yleisempänä, moniin ihmisiin kohdistuvana. Mies kokee tarpeelliseksi kertoa ystävyyteen vaikuttavista itseensä liittyvistä tekijöistä (tunteista) ja nainen taas ottaa ns. solidaarisuutta ylläpitävän asenteen.






tiistai 16. heinäkuuta 2013

Halvan vastakohta ei ole kallis

Särkänniemen kesätyöntekijät päättivät yhteisvoimin tehdä hyväntekeväisyyskalenterin TAYS:n syöpäsaston lasten auttamiseksi. He keksivät hyvän ja tuottavan idean ottaa kuvia vähissä vaatteissa seksuaalisissa yhteyksissä.

Kalenterin facebooksivuilla monet paheksuvat kesätyöntekijöiden hyväntekeväisyystempausta. Arvostelu kohdistuu kuvattavien naisten, kuvaajan tai vastaavan tahon sukupuolimoraaliin. Ihmiset eivät voi uskoa, että tytöt itse haluaisivat ottaa sen kaltaisia kuvia.

https://www.facebook.com/sarkkakalenteri

Tyttöjen kuvia arvostellaan eniten adjektiivilla HALPA.

Hekin, jotka muuten kiittelevät tyttöjen ideaa, ovat pahoillaan, että kuvista tuli niin halpoja. Joko tytöt itse haluavat olla halpoja tai sitten heitä pakotetaan, jolloin kyse on hyväksikäytöstä.

Halpa on sukupuolimoraaliin kohdistuva käsite, jonka sisältö ei ole ajankuluessa juurikaan muuttunut. 

Se tarkoittaa vieläkin naista, jonka seksuaalinen käytös on liian aktiivista, holtitonta tai harkitsematonta. Silti halvan naisen oletetaan antautuvan miehelle, koska halvaksi joudutaan ja silloinkin, kun nainen tekee itsestään halvan, hän tekee sen miesten vuoksi.

Halvalle on vaikea keksiä vastakohtaa, joka ei tekisi samoja oletuksia naisen seksuaalisuudesta. Tyylibloggarit yrittävät käyttää eleganttia, joka tarkoittaa lähinnä paremmasta yhteiskuntaluokasta tulevaa halpaa naista. Yökerhoissa eleganttius tyhjenee hard-to-get -logiikkaan ja pidempiin hameenhelmoihin.

Siksi yleensä puhutaan hyvästä mausta, joka toimii eleganttia paremmin sillä se piilottaa moraaliset taustaoletukset hämäriin esteettisiin tyyliseikkoihin. Voidaan arvostella tyyliä, vaikka tyylittömyyttä ei osata selittää muulla kuin hameen lyhyydellä tai antavuudella.






sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Konservatiiviset rakastavaiset keskustelevat

<Tuija Tiukkapipo> Olen niin iloinen, että olen tavannut miehen, joka arvostaa perinteisiä arvoja.
<Mikko Maskuliini> Samoin. Olen tavannut kymmeniä naisia eikä yhdelläkään ole ollut sydän niin kohdallaan kuin sinulla.
<Tuija Tiukkapipo> Kymmeniä naisia? Siis oletko harrastanut seksiä niin monen naisen kanssa?
<Mikko Maskuliini> No miehenhän kuuluu levittää siementään.
<Tuija Tiukkapipo> On tärkeää, että että voimme jakaa tehtävät luonnollisella tavalla!
<Mikko Maskuliini> Edellinen tyttöystäväni ei suostunut edes tiskaamaan
<Tuija Tiukkapipo> Etkö sinä edes tiskaa?

<Tuija Tiukkapipo> Minä olen niin huono vaihtamaan sulakkeita. Vihdoinkin talossa on tekninen ihminen.
<Mikko Maskuliini> Serkkuni on sähkömies. Hän lupasi jo auttaa kaikissa ongelmissa.
<Tuija Tiukkapipo> Sinä varmaan vaihdat auton renkaat, kun minä olen niin heiveröinen, etten jaksa niitä nostella.
<Mikko Maskuliini> Minulla ei ole autoa, mutta luen paljon autolehtiä. Voin varmaan käyttää sinun autoasi jos heitän sinut töihin aamuisin?

<Tuija Tiukkapipo> Tiedätkö, aiemmat mieheni ovat olleet huonoja rakastajia.
<Mikko Maskuliini> Tyttöystäväni ei suostunut ikinä ymmärtämään, että naisen orgasmi ei ole tarpeellinen. Hän valitti, että ajattelen vain itseäni.
<Tuija Tiukkapipo> Minä olen aika viriili.
<Mikko Maskuliini> Viriilit naiset ovat siitä hyviä, että he ovat aina valmiina.

<Mikko Maskuliini> Kun saamme lapsia, haluan, että jäät kotiin lasten kanssa. Minä tuon leivän pöytään.
<Tuija Tiukkapipo> Eihän sinulla ole töitä.
<Mikko Maskuliini> Sinun ei tarvitse siitä huolehtia. Kunhan huolehdit lapsista.
<Tuija Tiukkapipo> Mutta minä ansaitsen tällä hetkellä yli 5000 euroa kuussa.

<Mikko Maskuliini> Minä olen luonteeltani johtajatyyppi. Tahdon sanoa viimeisen sanan.
<Tuija Tiukkapipo> Se on hyvä idea, mutta muista, että sinä olet käynyt ammattikoulun ja minä olen maisteri. Voin tietää monista asioista enemmän kuin sinä.
<Mikko Maskuliini> Mutta sinä et osaa käyttää sitä tietoa.
<Tuija Tiukkapipo> Kerrottiinko niin raksalla?